Hallitus

Eppu Mäkipää, (1989)
Eppu Mäkipää on toiminut hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 2021–2022.
Hän toimii myös Lifa Air Finland Oy Ltd:n, Fa Mark Usa Ltd Oy:n sekä Fa Mark Asia Ltd Oy:n hallituksen jäsenenä. Mäkipää johtaa myös uutta kirurgisia suu-nenäsuojuksia sekä hengityssuojaimia valmistavaa tuotantolaitosta Suomessa.
Hän on aiemmin toiminut projektijohtajana Lifa Air Ltd:ssä (2010–2013), Lifa Air International Ltd:n myyntijohtajana Hongkongissa (2013–2020) sekä myöhemmin myynti- sekä tuotantojohtajana Lifa Airissa (2020–).
Koulutus:
Mäkipäällä on BBA-tutkinto Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta.
Osakkeenomistus: 88 888
Riippuvainen yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Sami Rahnasto, (1969)
Samilla on yli 20 vuoden kokemus TV-ohjelmien ja elokuvien hankinnasta kansainvälisessä ympäristössä.
Hänellä on asiantuntemusta erityisesti sisältöstrategioiden kehittämisestä ja toteuttamisesta, kannattavuuden kasvattamisesta, suurten budjettien hallinnasta ja kustannusten vähentämisestä.
Tällä hetkellä hän työskentelee konsulttina. Aiemmin hän on vastannut mm. sisällöistä Elisalla, MTV3:lla sekä Viasatilla Lontoossa.
Koulutus:
Bachelor of Arts / California State University, Northridge
– TV-Film production and management
Osakkeenomistus: ei omistusta

Sebastian Steuer, (1966)
Sebastianilla on 30 vuoden kokemus kansainvälisestä kaupasta ympäri maailmaa, asiakassuhteiden ja myyntikanavien rakentamisesta, ylläpitämisestä ja kehittämisestä sekä myynninjohdosta.
Hänellä on hallitustyökokemusta Saksassa, Sveitsissä, UK:ssa, USA:ssa, Kiinassa ja Taiwanissa. Hän on asunut vuodesta 1992 Saksassa ja Sveitsissä ja on Suomen sekä Sveitsin kansalainen.
Tällä hetkellä hän työskentelee kansainvälisen kaupan konsulttina omassa yrityksessä Sveitsissä. Hän on
myös perustanut kaksi sijoitusyhtiötä Sveitsiin, joita tällä hetkellä johtaa.
Koulutus:
KTM / Turun Kauppakorkeakoulu
– Ulkomaankaupanlinja
Osakkeenomistus: Ei omistusta